– Pablo Picasso
Mitä jää jäljelle, kun maailma on tuhoutunut? Helsingin kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotannossa selviytyjäjoukko rakentaa uutta maailmaa, jossa teatteri on kielletty, ja ruokavaliokin lipsahtaa kannibalismiin. Välillä taas lauletaan antaumuksella rakkaudesta ja näytellään Shakespearea. Tiedostavaa naivismia? Ainakin katsojia hymyilyttää.
Takomon Luodut katseet on hupaisan kauhistuttava tutkielma katsen dynamiikasta ja kipeistä muistoista. Intensiivinen tunnelma vie mukanaan. Lopulta kaikki kuitenkin näkevät vain sen, mitä he haluavat nähdä. Niin mekin.
Ryhmäteatterin kevään uutuus sekoittaa taitavasti kirjailijan elämän ja hänen kirjoittamansa tarinan, mutta saattaa sekoittaa hieman myös katsojan päätä. Suru, syyllisyys ja ihmisten kohtaamattomuus kietoutuvat kudelmaksi, jossa eri tasot hakevat toisiaan loppun asti. Meissä teksti herätti hyvin erilaisia ajatuksia. Ehkäpä koko elämämme on vain yksi simulaatio? Ja huumaava meren tuoksu – mistä se tuli?
Kenen menneisyys on totta kun muistot elävät tarinoissa, joita me kerromme toisillemme? Kävimme katsomassa kehuttuun romaanin perustuvan näytelmän. Toinen meistä oli juuri lukenut kirjan, toinen ei. Miten kokemus erosi?
Kun Jumalat-esitys päättyy, katsoja jää miettimään: mitä jäi? Esitys vyörytti lavalle teemoja Oidipus-kompleksista feminismin ja perheen valtasuhteista teattereiden talousahdinkoon. Visuaalisesti näyttävä ja älyllisesti kunnianhimoinen kokonaisuus heitti hieman liian monta ylinokkelaa volttia, mutta jotenkin ihmeellisesti lopussa päästiin silti helvetistä taivaaseen.
Hollywoodin oudon 50-luvun tähden elämäntarina ihastuttaa KOM-teatterissa. Maila Nurmen lyhyyeksi jääneessä kuuluisuudessa on mustat reunat ja mitä uskomattomampia käänteitä. Ja parasta on, että lopuksi katsojan tekee mieli itsekin vähän kiljua.
Akse Petterssonin Kansallisteatterissa nähtävä uutuus osoittaa, miten ihmisen kiihkeä into rakentaa huomista voi lopulta hukkua hämmennykseen. Banaalin omalakinen teos kutkutti, mutta ei vielä ihan lähtenyt lentoon.
ARVOSTELU & DIALOGI | Kansallisteatteri: Eläinten vallankumous – Olipa mukava päästä vihdoin kokemaan uusi Kansallisteatterin remontissa tehty Taivassali-näyttämö. Sinne mennään hauskasti pienen näyttämön aulan takaa
Voiko saman teoksen kokea näin eri lailla? Boris Godunov kietoi toisen meistä hurmiotuneeseen tunnelmaan wc-paperilla koristeltuna, kun toiselta esitys karkasi lähes kokonaan. Oliko syy testosteronitasoissa vai missä?
Larissa Sansourin -näyttely kuljettaa syviin inhmillisiin kokemuksiin, mennesseen ja tulevaan, traumaan ja toivoon vähäeleisen koskettavasti. Näyttelyn seitsemän video- ja installaatioteosta vievät matkalle jonnekin, ehkä jokaisen hieman eri paikkaan. Ne ovat meditatiivisen kutsuvia, avoimia ja silti samalla puhuttelevia. Tämä näyttely kannattaa nähdä! Meillä aikaa meni salissa istuen lähes kaksi tuntia.
Näyttely loppuu 2.3.3025
Viiksekkäiden hahmojen avoimien ovien iltamassa mikään ei ole perinteistä: maailma pyörähtää nurinpäin, tyylilajit vaihtuvat lennosta, ja yleisö löytää itsensä osana spiraalinomaista matkaa minuuteen ja takaisin. Parantaja ei ole vain esitys, vaan kokemus, joka leikittelee yhteisöllisyyden, huumorin ja itsetutkiskelun rajamailla. Lopulta esityksen hiljaisimmasta kohdasta löytyi myös tärkeä viesti.
Helsingin Kaupunginteatterin Silence on lumoava tanssiteos, joka vie katsojan erillisyyden ja yhteyden väliseen tilaan, hiljaisuuteen ja runouteen, nauruun ja akrobaattisiin voltteihin. Tällä hetkellä loppuunmyyty esitys palaa toivottavasti lavalle vielä uudelle kaudelle. Hengästyttävän vaikuttava ja pulppuava tanssiteos sopisi mainiosti jopa Linnan juhlien preludiksi. Bravo Helsinki Dance Company ja Kinetic Orchestra!
Krista Kososen ääni johdattaa katsojan tiheätunnelmaiseen mysteeriin, jossa rakkaus ja rakkaudettomuus kietoutuvat toisiinsa sota-ajan karuissa kehyksissä. Lempi on yhtä aikaa visuaalinen ja sanallinen kudelma, joka muistuttaa meitä arvostuksen tärkeydestä – itseä ja muita kohtaan. Mutta mitä jää, kun lempi katoaa kokonaan?
KOM-teatteri tunnetaan laadustaan, ja nytkin vierailu kannatti. Islantilainen menestysnäytelmä Seitsemän tarinaa häpeästä jäi kuitenkin tällä kertaa hieman hajanaiseksi kokemukseksi. Naurua, taitavaa näyttelijäntyötä ja sykähdyttäviä hetkiä riitti silti. Teatteri-illan kruunasivat klassikkoteatterin ohella Sea Horsen klassikkomuikut . Esityksen ehtii vielä nähdä 14.12. asti. Ja keväällä on luvassa lupaava Vampira.
Kristian Smedsin tulkinta Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta tuo klassikon teatterilavalle yhdistämällä hulvattoman komedian ja pelkistetyn tragedian. Näyttämöllä nähdään ylienergisen jäniksen rinnalla muun muassa Kekkosen ajan salaliittoteoreetikko ja ujo metsämansikka. Hilpeän vapauttava esitys karkaa lopulta etuovesta pihalle asti. Oma huomiomme kohdistui myös näyttelijöiden kenkiin – hieman yllättävästä syystä!
Teatteri Takomo on rohkeiden kokeilujen teatteri, jonka esityksissä on usein löytöjä. Esitysruno Välittämisestä lupasi olla runollinen matka välittämiseen, mutta jossain mutaisen ruutanalammen kohdalla yhteys katosi ja merkitykset sumentuivat. Näyttelijä Katja Küttnerin ääni ja läsnäolo ehtivät kuitenkin luoda hyvin vahvan tunnelman. Hesarin arvostelija antoi samalle esitykselle neljä pistettä, ja sekin on mielenkiintoista.
Vuosaaren tyhjään koulurakennukseen sijoittuva Helsinki 98 -ryhmän esitys tarjoaa intensiivisen matkan hulluuden syövereihin ja Venäjän nykytilanteeseen. Katsojina pääsimme Navalnyn vankisellin naapuriin, jakamaan vartijan ja vangin dialogia. Tämän kokonaisvaltaisen teatterikokemuksen keskellä, samana iltana kun Yhdysvaltain vaalitulokset ratkesivat, mieleen nousi kysymys: kuka tässä maailmassa lopulta on hullu? Esityksestä saattaa tulla vielä lisäesityksiä.
Tony Kushnerin mestariteos Angels in America tekee taikojaan Kansallisteatterin lavalla heti ensimmäisistä minuuteista lähtien. Vahvat roolisuoritukset, rohkeat teemat ja lähes hypnoottinen energia tempaisivat meidät mukaansa niin, että arki-illan kaamos muuttui hetken valoksi. Kuka olisi arvannut, että yli 30 vuotta vanha näytelmä maailmasta AIDS-kriisin keskellä tuntuisi myös yhä niin ajankohtaiselta.
Hyvä teatteri taiteilee usein kuin ohuella nuoralla, yhdistäen mitä uskomattomampia osa-alueita, naurua ja surua. Näin tekee taatulla ryhmislaadulla myös juuri ensi-iltansa saanut Lemminkäisen äiti. Toisen arvostelijan mielestä tarina ei täysin pysynyt kasassa – mutta ei pysynyt märkiin sukkiin ja pingviineihin eksynyt arvostelummekaan. Sllti merkityksiä tihkuva esitys piti molemmat vahvassa imussaan.
Miten käy kun räiskyvän näyttävän suurmusikaali Moulin Rougen jälkeen menee katsomaan pienen Lilla Teaternin intiimille lavalle sovitettua Dancer in the Dark musikaalia? Valoisasti! Klubimaisessa katsomossa katsoja on itsekin melkein osa esitystä, johon esiintyjät kuiskaajasta lähtien heittäytyvät täysillä.
Lars von Trierin elokuvaan perustuva musikaali hylkää leffan mustat sävyt ja luottaa valon voimaan. Pienen lavan tunnelma ja vahva musiikki lämmittävät suurella sydämellä ja suuren maailman otteella – också pä finska.
Tähtiä ja arvosteluja. Kaikki oikeudet pidätetään.
Saat satunnaisen uutiskirjeen kun se käynnistyy
