Arvostelu | Helsinki Dance Company: Dreamer
– Olipa hieno esitys! Teoksen hyvin dynaaminen ja mielenkiintoinen aloitus veivät heti mukanaan. Mielenkiintoinen liikekieli ja musiikki tekivät esityksestä hyvin transsinomaisen. Tämä oli jotenkin eksistentialistista…
– Eksintentiaalista tuskaa?
– Ei tuskaa, sillä tässä ei ollut edes melankoliaa, mutta eksistentiaalista… jotakin. En tiedä mitä. Jonkinlaista vääjäämättömyytta ja kohtalon omaisuutta. Heti esityksen alussa ajattelin, että jos intensiteetti jatkuu näin vahvana, teos on mestariluokkaa. Ja niin se jatkuikin. Välissä liikekieli omasta mielestäni kouristeli paikoin ehkä piirun liikaa, mutta esityksen imu säilyi silti maagisena.
– Jotain toisen todellisuuden kiehtovaa värinää tässä tosiaan kyllä oli. Johtui mielestäni liikekielen ja musiikin ohella osin myös puvuista. Tanssijat olivat pukeutuneet arkisesti farkkuihin ja bootseihin. Yleensä en esteetikkona pidä tanssissa ihan niin arkisista puvuista, mutta nyt esimerkiksi villamekossa oleva rouva oli aika hurmaava. Puvut toivat myös lähestyttävyyttä, ja oli helppo nähdä tanssi jonkinlaisena arjen murtumana tai unena, johon me kaikki voimme tipahtaa. Tai ehkä olemme sinne jo tipahtaneetkin.
– Villamekkonaisen minäkin huomasin. Ja hänhän se kaikki lopussa herättikin unesta. Arkinen sankari, jolla ainoana oli ääni. Laulu, joka herätti pitkästä unesta. Upea, vääjämättömästi etenevä tarina.
Eksistentiaalisen hiljaisuuden monumentaalinen pauhu. Ehdottomasti yksi parhaista tanssikokemuksista.
– Minä näin myös hienon tarinan nykyihmisistä, ultrayksilöllisyydestä. Jokainen yritti päästä omaan suuntaansa, tyrkkiä itseään milloin mihinkin, nykiä itsensä mikin ääreen, saada äänensä kuuluviin. Kukaan ei silti kuullut, kohdannut toisiaan kuin hetkittäin, väkinäisesti. Samalla tämä oli unenomainen matka tässä maailmassa, jossa raja totuuden ja valheen välillä on kapea, samoin todellisuuden ja unen välillä.
– Elämä on hiljaisuutta, yritystä sanoa jotakin, jota ei kukaan kuule, vaikka sen joskus onnistuisikin sanomaan. Nyt tiedän! Tämä oli eksistentiaalisen hiljaisuuden monumentaalinen pauhu. Ehdottomasti yksi parhaista tanssikokemuksista, viisi pistettä.
– Wau, monumentalinen pauhu! Tanssin hienous on, että se voi herättää niin moninaisia merkityksiä. Nytkin välillä ajatukset lipsahtelivat arkiseen, välillä tihenivät, syvenivät ja sitten lensivät. Ja esimerkiksi villamekkonainen, arkisena sankarina herätti myös iloa, liian tiukan mekon läpi piirtyvine alushousunrajoineen. Oliko tahatonta, en tiedä, mutta arkisen osuvaa. Ja lopussa oli sitten enää hiljaisuus. Ja lopulta aito läsnäolo, toisen ihmisen kohtaaminen, sarastava heräämisen hetki.
– Helsinki Dance Company on nyt aika kovassa vedossa. Jo toinen täysosuma lyhyessä ajassa. Nyt kannattaa mennä katsomaan, vaikka tanssi olisi itselle vieraampikin taidelaji.
Unenomainen matka.
Yksi parhaista tanssikokemuksista
Lisätietoa
Helsinki Dance Companyn DREAMER on monitaiteellinen tanssiteos näkyvän ja näkymättömän maailman vuorovaikutuksesta. Esitys kutsuu yleisön surrealistiseen odotushuoneeseen, jossa ihmiskehot, liike, musiikki ja tila sulautuvat yhteen.
Teoksen ilmaisuvoimaiset esiintyjät johdattavat yleisön matkalle alitajunnan syviin virtauksiin, missä piilotetut pelot, toiveet, ja nautinnot tulevat käsinkosketeltaviksi – lihaksi ja liikkeeksi. DREAMER tekee näkyväksi periksiantamattoman pyrkimyksemme tavoitella uskomatonta myös mahdottoman edessä.
Annamari Keskinen (1985, Suomi) ja Ryan Mason (1980, USA) ovat tulleet tunnetuksi omaäänisistä, vahvan fyysisistä ja usein elokuvamaisista kansainvälisesti arvostetuista näyttämöteoksistaan.
DREAMER
Yksi vastaus
https://bezmotora72.ru/club/user/4883/blog/9598/