Arvostelu | Viirus: Diptyk
– No huh, nyt ei kyllä liikuttu millään tasolla perinteisen teatterin maisemissa. Tämä esitys oli nimittäin hyvin realistinen — jopa eleetön — kuvaus kuolemasta. Ohjaaja Minna Lund kertoo käsiohjelmassa, että Diptykin työryhmä halusi käyttää teatteria paikkana, jossa kohdataan ja käsitellään kuolemaa. Onko se jo terapeuttista teatteria vai mitä?
– En osaa tarkalleen sanoa, mutta esitys tuntui todella autenttiselta. Noinhan se kuoleminen suunnilleen menee. Esitys oli myös niin intensiivinen, että kaksi tuntia vain hujahti ennen väliaikaa — aika tuntui pysähtyvän. Kuolema pysäyttää kellotkin, niinhän sitä sanotaan.
– Minulle tämä oli erityisen kiinnostavaa, koska olen itse juuri kahlannut läpi omia kuolemaan liittyvien lähteiden kasaa ja miettinyt, mitä niistä tekisin. Ohjaaja Minna Lund työryhmineen oli sitten onnistunut jo luomaan tästä viimeisestä tabuustamme hienon, koskettavan teatteriesityksen. Se oli hyvin osuva kuvaus. Lämmin kiitos hänelle siis.
– Arvelen, että esitys voi kyllä näyttäytyä eri ihmisille hyvin eri tavoin — etenkin niille, jotka eivät ole koskaan kohdanneet kuolevaa, verrattuna vaikkapa niihin, jotka näkevät sairautta ja kuolemaa sairaalassa päivittäin. Väliajalla joku nauroi, että näinkin sitä voi perjantai-iltansa viettää: kuoleman seurassa.
– Ja silti oli nautittava ilta! Olen pistänyt merkille, että ihmisten reaktioista kuolemaan huomaa usein, kuka on kohdannut kuoleman ja kuka ei. Jälkimmäiset saattavat mennä jäykäksi kauhusta, kun taas kriisin läheltä nähnyt osaa usein vaikkapa mustan huumorin. Ajattelin heti esityksen jälkeen, että ainakin tämä on jonkinlainen kulttuuriteko: näyttää kuolema läheltä kaikille.
– Niin, kuolonkorahduksiin asti uskottava esitys. Myös näyttelijöiltä tämä vaati varmasti paljon.
Vibraattorista on lopulta hyvin lyhyt matka kuolemaan.
– Kehtaanko sanoa, että jäin silti paikoin kaipamaan jotakin lisää? Esimerkiksi surulla on niin monta väriä ja ilmentymää, mutta nyt se jäi vain tiskaamiseksi ja hiljaisuudeksi. Vähäeleisyydessä oli kuitenkin samalla esityksen voima ja hyvä niin. Tässä esityksessä kuolema oli haluttu päärooliin, ei niinkään elämään jäävät. Vaikka olihan mukana tanssivat vibraattorit. Seksi on elämän jatkamisen vietti, täysin sananmukaisesti.
– Niin, ja vibraattorista oli lopulta hyvin lyhyt matka itse kuolemiseen. Kuoleman näyttämisessä leikiteltiin sitten vahvasti ajankululla ja etäännyttämisellä. Esimerkiksi suihkussa käyminen oli tehty jopa piinaavan hitaaksi.
— Viimeinen näytös oli myös mielestäni hieno, yhteisöllinen lopetus. Lämmin syli, arkinen elämä, ihmiset. Kun on uskaltanut katsoa kuolemaa silmästä silmään, uskaltaa taas hengittää ja jopa nauraa. Kuten näytelmässä siteerattu Hannah Wilke sanoi: “Gorgeous people die too.” Joku päivä me kaikki kuollaan, mutta siihen asti meidän tulee elää.
– Menkää katsomaan, jos uskallatte — ja uskallattehan te. Tällainen esitys ei osu kohdalle usein.
”Gorgeous people die too”
Autenttista. Harvoin näkee.
Lisätietoa |Viirus-teatteri: Diptyk
“Gorgeous people die too”
(Hannah Wilke)
Diptyykillä tarkoitetaan taideteosta, joka koostuu kahdesta osasta, jotka yhdessä muodostavat yhden taideteoksen. Nämä osat voidaan kiinnittää yhteen tai esittää vierekkäin.
Diptyykin osat
1. En god död – A good death
2. Jag vill se oss dansa och städa – I want to see us dancing and cleaning
Kuinka kuolemaa käsitellään länsimaisessa taiteessa? Millainen on hyvä kuolema?
Ohjaaja Minna Lundin Diptyk on kaksiosainen esitys kuolemasta ja elossa olemisesta. Se on yhteen huoneistoon sijoittuva intiimi ja banaali montaasi hyvästä kuolemasta ja siitä mitä sen jälkeen.
Teoksen ensimmäinen osa pureutuu länsimaisen kuoleman kulttuurin sosiaalisiin ja tilallisiin koreografioihin. Toinen osa kysyy, mitä voimme tehdä kun juuri nyt me kuitenkin elämme?
Diptyk asettaa itsensä kuolemaa käsittelevien taideteosten jatkumoon nostaen esiin kysymyksiä kuoleman medikalisoitumisesta, hoivasta, kyvystämme käsitellä kuolemaa sekä yhdessäolosta.
“Meillä ei kotona uskottu Jumalaan. Ei Hannalla ollut mitään parempaa mitä odottaa tuonpuoleisessa. Kaikki oli tässä ja nyt. Se kaikki oli tässä asunnossa. Oli kaksi huonetta. Keittiö ja makuuhuone. Tilaa halkova ja kehystävä kapea eteinen. Oli makuuhuoneen ikkuna, josta paistoi aurinko Hannan vuoteeseen. Hannan loppuelämä kesti kolme kuukautta, joka alkoi 10.9.2018.“
Tekstitys: suomeksi, englanniksi, ruotsiksi.
